Etusivu > Ympäristö > Ilmasto ja energia
Ilmasto ja energia  Tulosta sivu Lähetä kaverille
Alkuun

Ilmasto- ja energiapolitiikalla tehdään pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä. Energiatehokkuus, energiaverotus ja päästökauppa vaikuttavat kaikki kemianteollisuuden toimintaympäristöön.

Toteutettavalla ilmasto- ja energiapolitiikalla voidaan kansallisesti suoraan vaikuttaa teollisuuden toimintaympäristöön ja kilpailukykyyn.  Kilpailukyvyn säilyttämiseksi esimerkiksi energiaverotuksessa pitäisi tavoite olla samalla tasolla kuin kilpailijamaissamme. 

Suomessa kemian alan yritykset ovat lähteneet energiatehokkuussopimuksiin mukaan innolla. Suuret yritykset ovat sopimuksen jo allekirjoittaneet. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä tavoite on saavutettu. Seuraavaksi etsitään uusia avauksia materiaalitehokkuuden ja energiatehokkuuden linjauksilla.

Euroopan unioni on vahvistanut päästökauppakauden 2013 - 2020 toimeenpanoa koskevan direktiivin. Varsinainen päästökauppa alkaa vuonna 2013, mutta sen ehdot ovat jo selvillä. Ilmastopolitiikassa huomio tulisi nyt siirtää jo kuluvan vuosikymmenen suunnittelusta pidemmälle ajalle.