INNOVAATIOPALKINTO
Jätemateriaalista etanolia
liikenteen käyttöön
St1 Biofuels Oy:
Hajautettu etanolin tuotanto, Etanolix®-menetelmäSt1
Biofuels Oy:n innovaatio vastaa ajankohtaisiin ympäristöhaasteisiin.
Uudella menetelmällä valmistetaan etanolia jäteraaka-aineesta. Etanolia
käytetään liikennepolttoaineena ja näin alennetaan liikenteen
hiilidioksidipäästöjä ja öljyriippuvuutta. Sivutuotteina syntyy edelleen
hyödynnettäviä tuotteita, kuten rehua, lannoitteita tai kiinteitä
biopolttoaineita.
Palkittu menetelmä vie tuotantolaitokset lähelle
raaka-ainelähteitä. Pienet, modulaariset tuotantoyksiköt voidaan valmistaa
sarjatuotantona, ja ne ovat helposti vietävissä haluttuihin paikkoihin
vaikkapa jätteentuottajan tontille. Pienlaitosten tuote kuljetetaan
väkevöitäväksi keskitettyyn yksikköön. Kaikkien yksiköiden
energiatehokkuus on huippuluokkaa, ja tarvittava lämpöenergia tuotetaan
biopolttoaineilla.
Etanolix®-menetelmä on syntynyt
tutkimusyhteistyössä VTT:n kanssa Tekesin ja KTM:n tuella. Ensimmäinen
tuotantolaitos on toiminnassa Lappeenrannassa, ja käynnistymässä on useita
laitoksia kuluvan vuoden aikana. Menetelmä on patentoitu, ja sillä on
huomattava maailmanlaajuinen markkinapotentiaali.
Ote
kemianteollisuuden tieteellisen neuvottelukunnan perusteluista:Etanolix®-menetelmä
on esimerkki innovaatiotoiminnasta, jota Suomesta tulisi löytyä yhä
enemmän. Siinä yhdistyvät korkeatasoinen teknologinen osaaminen, hyvin
toimivan tuotannollisen kokonaisuuden innovatiivinen rakentaminen ja
yrittäjyys, joilla vastataan maailmanlaajuiseen ilmasto- ja
energiahaasteeseen.
KUNNIAMAININTA
Uudella
emulsiokatalyyttiteknologialla parannetaan muovien ominaisuuksia
Borealis
ZN PP katalyyttitutkimusryhmä: Sirius ZN PP emulsiokatalyytin kehittäminen
kaupalliseen käyttöönBorealis Polymers Oy:n
Porvoon tutkimuskeskus on tehnyt pitkään tuloksellista työtä
polyolefiinien valmistusteknologioiden kehittämiseksi. Olennainen osa
muoviraaka-aineiden valmistusta ovat reaktiota säätelevät katalyytit.
Sirius
ZN PP on teknologinen kokonaisratkaisu, jossa sekä katalyytin valmistus
että toiminta ovat täysin uudenlaisia. Uuden emulsiokatalyytin avulla
syntyy polymeerejä, jotka voidaan ominaisuuksiltaan aiempaa tarkemmin
räätälöidä asiakkaan tarpeisiin.
Innovaation
markkinapotentiaali on merkittävä. Uusi katalyytti on jo käytössä
polypropeenin valmistuksessa Borstar PP-laitoksella Burghausenissa ja
Borealis suunnittelee sen käyttöön ottoa neljällä muulla laitoksellaan.
Uusi emulsiokatalyyttikonsepti on tarkoitus myös lisensoida muille
käyttäjille.
Ote kemianteollisuuden tieteellisen
neuvottelukunnan perusteluista:Innovaatiolla on merkittävät
kaupalliset mahdollisuudet. Arvokasta on myös emulsiokatalyytin
kehitykseen liittyvä laaja tieteellinen julkaisutoiminta ja
tutkimusyhteistyö.
KUNNIAMAININTA
Kokoverinäytteen
diagnostiikalla tehoa terveydenhuoltoon
Innotrac Diagnostics
Oy: Nopea, yksinkertainen ja laadukas diagnostinen määritysmenetelmä ensi-
ja tehohoitoon nopeuttamaan hoitopäätöksiä potilaan ollessa kriittisessä
tilassaInnotrac Diagnostics Oy:n innovaatio antaa nopeasti
tietoa ensi- ja tehohoidossa toimivalle henkilökunnalle potilaan tilasta.
Verinäytteestä saadaan automaattisella laitteistolla luotettavat tulokset
alle 20 minuutissa. Näin diagnoosin teko ja hoitopäätökset nopeutuvat,
mikä lisää terveydenhuollon tehokkuutta.
Ensimmäiset
kaupalliset tuotteet on tarkoitettu ensisijaisesti sydän- ja
verisuonisairauksien diagnostiikkaan, kuten sydäninfarktin,
ääreisverenkierron tukosten, keuhkoveritulpan ja tulehdusten
todentamiseen. Menetelmä on jo laajenemassa muille diagnostiikka-alueille.
Palkittu
diagnostiikka pohjautuu Innotrac Diagnostics Oy:n yhdessä Turun yliopiston
biokemian ja elintarvikekemian laitoksen biotekniikan laboratorion kanssa
kehitettyyn teknologiaratkaisuun.
Suomessa kehitetty menetelmä on
herättänyt kiinnostuksen maamme rajojen ulkopuolella.
Ote
kemianteollisuuden tieteellisen neuvottelukunnan perusteluista:Innovaatio
on osoittanut jo toimivuutensa käytännössä. Ensimmäinen tuoteperhe tuli
markkinoille 2002 ja toisen sukupolven järjestelmä on lanseerausvaiheessa
eri puolilla maailmaa. Patentoituun innovaatioon liittyy myös runsaasti
tieteellistä julkaisutoimintaa ja monipuolista tutkimusyhteistyötä.