
Marraskuussa 2001 käynnistetyssä hankkeessa toteutettiin yli neljäkymmentä
yritysprojektia yli 200 turvallisuudesta kiinnostuneen projektiryhmäläisen
voimin. Projektivuosi päättyi marraskuussa 2002. Yhteistyö jäi kuitenkin
elämään ja muodoksi on vakiintunut vuosittainen turvallisuusseminaari.
Safety 24h –projektin myötä syntyi samojen kysymysten kanssa
työskentelevien ihmisten verkosto, jonka kokemuksia ja osaamista voidaan
yhdessä hyödyntää. Verkostossa ja vuotuisissa seminaareissa hyviä
käytäntöjä ovat jakamassa yritysten työturvallisuuden asiantuntijat ja
turvallisuustyöstä kiinnostuneet tekijät eri henkilöstöryhmistä.
Vuonna
2005 projekti liitettiin tiiviimmin osaksi valtakunnallista järjestötason
Responsible Care -yhteistyötä. Mukana ovat nyt Kemianteollisuus ry,
Kemianliitto – Kemifacket ry, Toimihenkilöunioni TU ry sekä Ylempien
Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN ry. Näin varmistetaan entistä
parempi vuorovaikutus kaikkien henkilöstöryhmien kesken.