Etusivu > Standardisointi > Työryhmät > Muovit
Muovit  Tulosta sivu Lähetä kaverille
Alkuun Muovityöryhmä perustettiin Kemian Keskusliiton (nyk. Kemianteollisuus ry) standardisointijaoston perustamisen yhteydessä vuonna 1975. Työryhmän toimialaan kuuluvat CEN/TC 249 "Plastics" ja vastaava ISOn tekninen komitea ISO/TC 61 "Plastics".

Aluksi toiminta tapahtui ISO/TC 61:ssä, mutta kansainvälisten standardien lisäksi valmistettiin omia kansallisia standardeja. CENin toiminnan alettua päätettiin panostaa eurooppalaiseen ja kansainväliseen standardisointiin, ja kansallisten standardien valmistamisesta luovuttiin.

Nykyisin muovialan standardit valmistuvat ISOn ja CENin yhteistyönä. Uuden työkohteen määrittelyssä päätetään, johtaako työtä ISO vai CEN. Jotta päällekkäiseltä työltä vältytään, on CENissä päätetty vahvistaa ISOssa valmistetut muovien testausstandardit EN-standardeiksi.

Muovialan standardit liittyvät muovien nimikkeistöön, spesifikaatioihin ja testimenetelmiin.

ISOssa valmistetut muovien koestuksessa käytettävät perusstandardit on uudistettu 1990-luvulla. Uudistus lähti liikkeelle eurooppalaisten raaka-ainevalmistajien ja tutkimuslaitosten halusta yhdenmukaistaa muovinimikkeistön ja teknisten ominaisuuksien (mm. lujuus, jäykkyys, iskulujuus) standardit. Päämääränä oli, että eri muovit voitaisiin tietolähteistä riippumatta asettaa järjestykseen tiettyjen perusominaisuuksien suhteen ja samalla luopua eri maiden kansallisista standardeista. 

Tärkeimmistä aihealueen standardeista tehdään myös käännökset suomeksi.

CEN/TC 249:n ja ISO/TC 61:n toimintaan voi tutustua niiden Internet-sivuilla.