|
Etusivu > Ajankohtaista > Talouskatsaukset > Suhdannebarometri
Suhdannebarometri marraskuu 2011
Kemianteollisuuden suhdanteissa voimakas muutos heikompaan
EK:n lokakuussa tekemän Suhdannebarometrin mukaan kemianteollisuuden suhdanteissa on tapahtunut voimakas muutos heikompaan viime kuukausina. Suhdannetilanne on painunut keskinkertaiseksi ja näkymät lähitulevaisuudessa ovat selvästi aiempaa epävarmemmat.Tuotanto kasvoi vielä kohtalaisesti kolmannella neljänneksellä. Myös henkilöstöä lisättiin vähän. Kapasiteetin käyttöaste heikkeni hieman, mutta se on vielä monia muita toimialoja vahvempi. Tuotannon odotetaan kyselyn mukaan pysyvän loivassa kasvussa, mutta henkilöstömäärissä tapahtuisi käänne alaspäin. Myyntihintojen nousun arvioidaan päättyvän, kun taas kustannusten nousun uskotaan jatkuvan. EK:n Suhdannebarometrin mukaan suhdannenäkymät lähikuukausille ovat heikentyneet selvästi ja hajonta yritysten ja toimialojen välillä on kasvanut entisestään. Kaikilla päätoimialoilla suhdanteiden arvioidaan heikkenevän seuraavan puolen vuoden aikana, Tiedustelun tulokset pohjautuvat lokakuun tilanteeseen ja tämänkin jälkeen maailmatalouden epävarmuustekijät ovat ratkaisevasti lisääntyneet. EK:n tiedote 3.11.2011: Suhdannenäkymät heikentyneet selvästi syksyn aikana EK:n tiedote 3.11.2011: EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen: Omat asiat kuntoon viivyttelemättä |








