
Muutaman viime vuoden aikana Euroopassa on julkaistu runsaat parikymmentä
aloitetta eri alojen teknologiayhteisöjen perustamiseksi.
Teknologiayhteisöt kokoavat eri tutkimus- ja teknologia-alojen tärkeimmät
eurooppalaiset vaikuttajat yhteen. Teollisuuden rooli
teknologiayhteisöissä on keskeinen: Euroopan komissio on toivonut
aloitteita yhteisöjen perustamiseksi nimenomaan teollisuudesta.
Yksi
julkaistuista teknologiayhteisöistä on Euroopan kemianteollisuuden
järjestön Ceficin aloitteesta syntynyt kestävän kemian teknologiayhteisö,
Suschem. Tämän teknologiayhteisön toiminnan lähtökohdaksi on luotu vuoteen
2025 ulottuva visio, jonka mukaan ala tavoittelee kemiallisia tuote- ja
tuotantoinnovaatioita kolmella eri osa-alueella: teollisessa
bioteknologiassa, materiaaliteknologiassa sekä reaktio- ja
prosessisuunnittelussa. Lisäksi innovaatioiden esteitä pyritään poistamaan
vaikuttamalla muun muassa alan koulutukseen ja osaamiseen,
riskirahoituksen saamiseen, kemikaaliturvallisuuteen liittyviin
kysymyksiin sekä viestintään.
Vuoden 2005 aikana
Kestävän kemian teknologiayhteisössä valmisteltiin strategisia
tutkimusagendoja edellä mainituille kolmelle teknologia-alueelle.
Tutkimusagendat tulevat antamaan suuntaviivat tulevien vuosien kemian
tutkimukselle Euroopan tasolla. Tavoitteena on myös saada
teknologiayhteisön tutkimusagendalla määriteltyjä tutkimusteemoja mukaan
vuosille 2007 - 2013 ajoittuvan EU:n seitsemännen tutkimuspuiteohjelman
sisältöihin.
Kemianteollisuus ry seuraa Kestävän kemian
teknologiayhteisön toimintaa ja kokoaa Suomen teollisuuden ja
tutkimussektorin näkemyksiä teknologiayhteisöä koskevista ehdotuksista ja
välittää Suomen kannat valmisteluprosessiin.
Tähän
mennessä julkistettujen n. kahdenkymmenen teknologiayhteisön joukossa on
myös muita kemianteollisuuden kannalta kiinnostavia hankkeita, muun muassa:
-
Metsäteollisuuden teknologiayhteisö: Technology Platform of the European
Forest-based Sector
- Innovative Medicines for Europe
-
Manufacturing Technologies ‘Manufuture’
- Water Supply &
Sanitation
- Plant Genomics & Biotechnology
- Nanomedicine
-
Industrial Safety