ChemindVerkkolehti 1/2010
Kemianteollisuuden tieteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Risto Lammintausta, Hormos Medical Oy: Innovaatio syntyy vain markkinoilla
Kemia profiloituu erilaisten toimialojen rajapintatoimijaksi. Kemian teknologiapohjan laajeneminen uusille alueille luo huikeita mahdollisuuksia tulevaisuuden menestysinnovaatioille. Ne voivat kuitenkin syntyä vain, jos kemian perusosaamisen tasoa kehitetään.
Rajapintatoimijana kemia avaa uusia mahdollisuuksia esimerkiksi energia-, ympäristö-, lääke-, kaivos- ja metsäteollisuudessa. Kemian tutkimuskenttä pirstoutuu. Uskon, että Suomen tulevaisuuden menestysinnovaatiot löytyvät sellaisten alojen reunamilta, missä meillä jo nyt on kansainvälisten markkinoiden ymmärrystä.
Tulevaisuuden menestykset löytyvät vain, jos myös kemian perustutkimusta kehitetään pitkäjänteisesti. On huolehdittava, että kemia oppiaineena säilyy kiinnostavana tulevaisuuden osaajille. Uusia sovelluksiakaan ei synny, jos yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla ei ole resursseja kehittyä.
Eri sovellusalueisiin erikoistuneille pienille tutkimusryhmille on haasteellista säilyttää kriittinen osaamispohja ja kansainvälinen kilpailukyky. Erilaisten verkostojen hyödyntäminen onkin tärkeää kemian tutkimuskentässä. Strategisen huippuosaamisen keskittymät eli SHOKit tarjoavat yrityksille oivallisen mahdollisuuden syventää osaamispohjaansa. EU:n tutkimusohjelmista ja niiden kautta rakentuvista verkostoista löytyy meille vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.
Mistä sitten uudet menestysinnovaatiot tulevat? Perustutkimuksen läpimurtohavainnoista tuskin luodaan kohtuullisessa ajassa menestysinnovaatioita. Sen sijaan tulisi luoda houkutteleva ympäristö osaamisen - siis osaajien - leviämiselle uusiin kasvuyrityksiin, useilla toimialoilla. Innovaatiopolitiikan painopistettä tulisikin siirtää tutkimuksesta yrityksiin ja niiden toimintaympäristöön.
Kemianteollisuuden tieteellinen neuvottelukunta täytti syksyllä 25 vuotta. Se on koonnut alan avainosaajia rakentamaan yhteistä visiota yliopistotoimijoille ja kemiaa soveltavalle yrityskentälle. Haasteita alalla riittää. Tällä hetkellä näyttää, että kemian tutkijoilla on vaikeuksia löytää tutkimushavainnoilleen soveltajia kotimaisista yrityksistä. Uusien osaamisyritysten syntyminen ja kasvuyritysten kehittyminen kemian laajassa kentässä on mielestäni koko kemianteollisuuden uudistumisen keskeinen mekanismi.








