Etusivu > Järjestöt > Ympäristöyritysten Liitto ry
Ympäristöyritysten Liitto ry
Ympäristöyritysten Liitto ry on ympäristönhuoltoalalla toimivien yritysten ja yrittäjien elinkeinopoliittinen järjestö. Liittoon kuuluu noin sata jäsenyritystä. YYL:n jäsenyritykset edustavat laajasti eri toimialoja, mm. materiaalien kierrätys, ympäristöteknologian valmistus ja maahantuonti, energiahyödyntäminen ja polttoaineen valmistus, ongelmajätehuolto, märät jätteet ja tekninen puhtaanapito, ympäristölogistiikka, ympäristöalan konsultointi sekä ympäristögeotekniikka. YYL:n keskeinen tavoite on kehittää markkinatalouteen ja kestävään kehitykseen pohjautuvaa ympäristöliiketoimintaa. Alan yrityksillä on merkittävä rooli jätehuollon toteuttamisessa ja valtakunnallisten hyötykäyttö- ja kierrätystavoitteiden saavuttamisessa. YYL edustaa Suomea kansainväliseessä jätehuoltoalan järjestössä ISWA:ssa ja eurooppalaisessa järjestössä FEAD:issa. Liitto toimii myös Euroopan komission järjestämän European Business Awards for the Environment -kilpailun kansallisen osakilpailun koordinaattorina. Ympäristöyritysten Liitto ry on Kemianteollisuus ry:n yhteistyöyhdistys. |
|








